Pääkaupunkiseudun sotilaspoikien ja pikkulottien perinnekilta ry:n historia

Kukkia laskemassa Taivaskallion muitopaadelle huhtikuussa 2015 kilan puheenjohtaja Olli Sorvettula ja ruotsinkielisen veljeskillan puheenjohtaja Ethel Sandström.

Helsingin ja ympäristön sotilaspoikien perinnekillan perustamista valmisteli Erkki Viljasen johtama työryhmä vuoden vaihteessa 1992–93. Työryhmän kutsumana kokoontui 6.2.1993 Kaartin Pataljoonan Taivallahden kasarmin sotilaskotiin 73 sotilaspoikaa killan perustamiskokoukseen. Killan ensimmäisestä vuosikymmenestä on julkaistu Jouko Kauranteen toimittama historiikki "Kymmenen vuotta sotilaspoikien kiltatoimintaa pääkaupunkiseudulla" vuonna 2003. Seuraavan vuosikymmenen historiikki "Pääkaupunkiseudun sotilaspoikien ja pikkulottien perinnekilta ry 20 vuotta" julkaistiin 2013. Vuonna 1998 killan nimi muutettiin Pääkaupunkiseudun sotilaspoikakilta ry:ksi ja vuonna 2007 Pääkaupunkiseudun sotilaspoikien ja pikkulottien perinnekilta ry:ksi.

Kilta kasvoi nopeasti lähes 600 jäsenen aktiiviseksi yhteisöksi. Kilta järjesti 5.-6.9.1997 Sotilaspoikien perinneliiton liittopäivät ja liittokokouksen Helsingissä. Liittojuhlan tapahtumapaikkana oli Kansallisteatteri, jossa juhlan jälkeen seurattiin näytelmää "Kalevala". Killan alkuvuosina kevät- ja syyskokouksissa kuultiin usein esitelmä.

Yleisten kokousten yhteydessä tehtiin muutaman kerran retkiä ympäristön Puolustusvoimien kohteisiin. Myös kauempana retkeiltiin: Parolan panssarimuseossa ja Hämeenlinnan tykistömuseossa, Virossa, Kaunialan sotavammasairaalassa, Loviisan ydinvoimalassa ja Inkoon Degerbyssä. Killan lipun suunnitteli heraldikko Jaakko Hänninen. Lipun naulaustilaisuus pidettiin 28.5.1997 Taivallahden sotilaskodissa. Vuonna 1995 kilta julkaisi kirjan "Sotilaspojat kertovat". Vuonna 2000 kirjasta otettiin toinen painos, joka on myös loppuun myyty. Vuonna 1999 julkaistiin tiedotuslehtinen "Keitä sotilaspojat olivat ja mitä he tekivät".

Vanhan Suojeluskuntatalon seinään Pohjoisella Hesperiankadulla kiinnitettiin 16.5.2006 muistotaulu yhteistyössä Traditionsgillet för Mellannylands soldatgossar och flicklottor rf:n kanssa. Sään pilaama taulu korvattiin 2008 taiteilija Birgitta Aran muotoilemalla muistotaululla. Sotilaspoikien ja pikkulottien toiminnasta kerrotaan monipuolisesti yhdessä suojeluskunta-perinteen kanssa entisen Suojeluskuntatalon auditoriossa vuonna 2008 avatussa pysyvässä näyttelyssä. Olli Sorvettula ja Stig Roudasmaa vastasivat näyttelyn toteuttamisesta. Killalle tärkeä tapahtuma oli muistopaaden vihkiminen 25.8.2011 Taivaskallion huipulla Helsingin Käpylässä jatkosodanaikaisen ilmatorjuntapatterin "Taivas" alueelle. Kiven paikka ja hankinta sekä tarvittavan rahoituksen kerääminen olivat pääosin puheenjohtaja Olli Sorvettulan harteilla. Juhlapuheen muistopaaden paljastusjuhlassa piti kenraaliluutnantti Ermei Kanninen. Muistopaasi tuhottiin elokuussa 2015, mutta Helsingin kaupungin ja Olli Sorvettulan tarmokkaan toiminnan seurauksena uudelle muistopaadelle laskettiin kukkia jo saman vuoden itsenäisyyspäivänä. Kilta käy yhdessä Traditionsgillet för Mellannylands soldatgossar och flicklottor rf:n kanssa muistopaadella vuosittain sen paljastuspäivänä.

Tiedottaminen killan jäsenille tapahtui aluksi jäsentiedotteiden ja kirjeiden muodossa. 26.9.1995 A5-kokoisille jäsentiedotteille annettiin nimi "Kiltaviesti". Ensimmäinen A4-kokoinen Kiltaviesti julkaistiin vuonna 2000. Lehden toimittamisesta vastasi everstiluutnantti Jyrki Porras vuosina 2004-2011 ja sen jälkeen Pekka Saloranta yhdessä Marika Portaan kanssa. Kiltaviestiä on julkaistu 2010-luvulla neljä numeroa vuodessa. Onpa kilta ollut mukana radiossakin, sillä vuonna 1997 sotilaspojat toimittivat omaa ohjelmaa Suomen Sotilaan ylläpitämässä ja Jyrki Portaan tuottamassa Kenttäradiossa. Vuonna 2005 valmistui Kirsi Tulosen käsikirjoittama ja ohjaama neljäosainen epookkinäytelmä sotilaspojista.

Viestintävirasto rekisteröi Pääkaupunkiseudun sotilaspoikien ja pikkulottien perinnekilta ry:n kotisivujen osoitteen sotilaspojat.fi 16.10.2007. Sivujen ylläpitäjänä oli fns vuoteen 2017 ja siitä lähtien Kotisivukone. Merkittävä toiminta sotilaspoikien ja pikkulottien perinteen ylläpitämiseksi on ollut vuodesta 2008 lukiolaisten turvakursseilla pidettävät esitelmät Santahaminassa ja Dragsvikissä. Olli Sorvettula, Pekka Tuomisto ja Arne Lindholm ovat toteuttaneet tämän mittavan hankkeen. Vuoteen 2017 mennessä esitykset on kuullut lähes 5000 suomen- ja ruotsinkielistä lukiolaista.

Killan esitelmätilaisuudet syys- ja kevätkaudella joka toisena keskiviikkona ovat olleet erittäin korkeatasoisia ja myös suosittuja. Esitelmöitsijöiden hankinta on ollut kiltamestari Kaarlo Männistön harteilla vuodesta 2003 alkaen. Kevään lopulla ja syksyn alussa tehdyt retket ja yhteinen pikkujoulu ovat osa killan jäsenille suunnattua virkistystoimintaa. Seppo Wuoren puheenjohtajakaudella alkoivat jokakeväiset kylpylämatkat Viroon.

Killan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Antti Konkola . Hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin Timo Jokinen, Jouko Kauranne ja uudelleen Antti Konkola. Häntä seurasivat Seppo Wuori, Uolevi Sandroos, Olli Sorvettula ja Hannu Saloniemi.